Edellisessä postauksessa kerroin, miksi olen välillä sanonut, ettei vaihtovuosi ihan sujunut ja miksi blogi käytännössä kuoli noin kuusi kuukautta sitten. Nyt ajattelin kuitenkin kertoa, miksi olen onnellinen vaihtovuodestani ja miten se näkyy.
Vuoteni oli rankka, monista muistakin syistä kuin mitä olen blogissa kertonut - ne muut syyt ovat kuitenkin sen verran henkilökohtaisia, etten halua niitä avata - mutta kuten jo sanottu, en kadu vuottani. Olen ihan hiton ylpeä itsestäni, sillä selvisin siitä. Minulla jo lähtökohdat olivat todella haastavat: aika harva lähtee vaihtoon, jos ei osaa kohdemaansa kieltä heikkoja alkeita enempää. Tiedostin tämän kuitenkin jo ennen lähtöäni, ja olin asennoitunut siihen hyvin. Vaikka se olikin iso kulttuurishokki ja arki pelotti usein, selvisin siitä.
Vuosi kasvatti minua myös ihmisenä ihan hirveästi. Opin itsestäni paljon, ja se tekee “uudesta” elämästäni ihanaa. Olen määrätietoinen (jopa enemmän kuin ennen), itsehillintäni on parempi, olen ystävällisempi ja kohteliaampi, ymmärrän omia tarpeitani enemmän enkä vietä enää puolia ajastai miettien muiden mielipiteitä minusta. Olen myös oppinut tekemään hommia ja olemaan luottamuksen arvoinen, tunnollinen. Olen jotenkin aikuistunut ja kypsynyt, en pelkästään käytöstapojeni mutta myös ajattelutapojeni osalta. Myös arvoni ovat muuttuneet aika paljon vuodessa. Ja pakko sanoa, pidän aika paljon tästä uudesta minästä.
Konkreettinen esimerkki voisi olla vaikka koulu. Monet kavereistani varmasti muistavat, etten ikinä lukenut kokeisiin tai tehnyt läksyjä, sillä ajattelin, että miksi suotta vaivautua, kun saan mitään tekemättäkin seiskan ihan helposti, ja se riitti ihan hyvin, sillä ei koulunkäynti kiinnostanut minua mitenkään ihan hirveästi. Arvatkaapa mitä? Nykyään minulla menee melkein koko viikonloppu läksyjen tekemiseen ja kokeisiin lukemiseen, ja olen lähes neuroottinen kouluhommien kanssa - vaikka procrastination on edelleen bravuurini. Ja se kyllä näkyy, että kouluhommissa on uudenlainen ote. Syksyn ylioppilaskirjoituksista tuli aika kiva rivi: englannista E ja sekä yhteiskuntaopista että filosofiasta M ja kahden viime jakson kurssiarvosanoissa on neljä kymppiä, kolme ysiä ja kaksi kasia, joka on nyt huonoin numeroni. Vuosi sitten samat yotulokset saanena en olisi myöskään lähtenyt korottamaan englantia ja yhteiskuntaoppia, mutta nyt näin aion tehdä - vaikka sanoinkin arvosanojeni olevan ihan kivat, tiedän että pystyn parempaan ja mahdollisuuksieni parempaan arvosanaan olevan realistiset (cray cray much?).
Koulussa myös valitettavasti näkyy se negatiivinen vaikutus, mikä vaihtovuodella oli. Se hirveä painostus, jota sain osakseni niin perheeni kuin opettajienikin suunnalta, todellakin jätti jälkensä. Ennen en, kuten jo sanottu, ihan hirveästi välittänyt siitä, miten koulussa menee. Nyt se on kääntynyt ympäri, ja stressaan ihan liikaa koulua. Esimerkkejä tästä on paljon. Rupesin kerran jopa itkemään, koska en saanut kunnolla kiinni aineistoesseen pohjatekstistä. Näin ylppäreissä epäonnistumisesta painajaisia vielä kuukausi niiden loppumisen jälkeen. Autokoulussa ajotunnilla käännyin vahingossa väärään suuntaan ja jouduimme ajamaan kehää väärään suuntaan (ajoimme itään, vaikka piti mennä länteen), minkä takia menetin kaiken itseluottamuksen ja tein koko lopputunnin aivan typeriä virheitä enkä onnistunut edes kaikkein yksinkertaisimmissa jutuissa - lopulta opettajani ehdotti pientä hengähdystaukoa, ja kun sain auton pysäköityä ja sammutettua, rupesin itkemään, eikä siitä meinannut tulla loppua millään. Päinvastoin kuin voisi kuvitella, ranskan kurssit eivät ole lempikurssejani: asetan itselleni aivan järjettömän kovia vaatimuksia, vaadin itseltäni täydellisyyttä ja rankaisen itseäni pienistäkin virheistä, minkä takia en viihdy kursseilla kovin hyvin.
Sisäiset suorituspaineet ovat siis vaihtovuoden takia ihan hirmuisen kovat. Pieni kunnianhimo ja kilpailuhenkisyys ovat vain hyväksi, mutta tiedostan itsekin, että tämä oma touhuni ei ole enää kovin tervettä. Siitä kertoo myös muun muassa järkyttävä hiustenlähtö ja jatkuvat migreenit (viime viikolla sain kolme migreenikohtausta), jotka johtuvat niskajumeista, joita stressi aiheuttaa.
En siis todellakaan viitsi esittää, että olisin jotenkin täydellinen ihminen, jolla ei ole mitään ongelmia ja jonka elämä on ruusuista; joku, jonka vaihtovuosi on täysin muuttanut. En todellakaan ole, eikä todellakaan ole. I still have a shitload of problems, I still have bad periods in life - mutta se ei estä olemasta onnellinen siitä, mitä olen ja mitä minulla nyt on.
Huh, sellaset höpinät. En tiedä, kiinnostaako tämä ketään, mutta nämä kaksi postausta olivatkin ennen kaikkea itseäni varten kirjoitettuja - tuntuu hyvältä avautua kaikesta, mitä vaihdon aikana tapahtui ja miten se vaikutti minuun ja siihen, minkälainen olen ja miten nyt käyttäydyn.
En tiedä, tulenko enää ikinä kirjoittamaan tänne blogiin - ehkä jonkun kuvapostauksen Bordeaux’n kuvista tai nostalgiapostuaksen, ja jos keväällä/kesällä menen Ranskassa käymään, saatan siitä kertoa. Who knows, but stay tuned, päivitän mitä luultavammin Instagramiin, jos tänne ilmestyy uusia tekstejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti